Skip to main content
Etusivu » Kiinteistöjen kehittäminen » Pitävä kuivaketju syntyy huolellisella suunnittelulla
Sponsoroitu

Erilaiset sääsuojarakenteet ovat tuttu näky rakennustyömailla.

– Koko prosessi kannattaa suunnitella niin, että työmaalla ei tarvita erillistä telttarakennetta. Se, että rakennus pystytetään teltassa, ei suinkaan poista ongelmia, huomauttaa LapWall Oy:n liiketoimintajohtaja Marko Kellberg, ja jatkaa:

– Teltta ei ole vakuutus, ettei rakennusaikana rakenteisiin tulisi kosteutta. Sääsuoja tehdään rakentamisen ajaksi, mutta usein se ei kata koko rakennusta. Suojaa täytyy myös avata usein rakentamisen aikana. 

Joskus suoja poistetaan liian aikaisin, esimerkiksi kun kaikkia räystäspeltejä tai läpimenoja ei ole vielä asennettu. Lisäksi teltta on kallis ratkaisu.

– Sääsuojaus on oleellista, kun suunnitellaan elinkaaren näkökulmasta mahdollisimman toimiva, kosteusturvallinen ja kokonaisedullinen ratkaisu aina arkkitehdin suunnitelmista lähtien. Jos suunnittelu, prosessi ja työmaatoimitukset on mietitty tarkemmin, saadaan rakennettua vähintään yhtä hyvä kohde ilman irrallista sääsuojaakin, Kellberg jatkaa.

– Rakennuksen ulkovaippa eli ulkoseinät ja katto muodostavat rakennukselle luontaisen sääsuojan, joka on suunniteltu kestämään koko elinkaaren ajan. Kun ne tehdään tehtaalla mahdollisimman pitkälle valmiiksi, ne ovat nopeita asentaa ja näin rakennus saadaan mahdollisimman nopeasti suojattua. Jokainen työvaihe, joka viedään työmaalle valmiimpana kokonaisuutena, lyhentää työmaa-aikaa, pienentää riskejä sekä tuo kustannussäästöjä sekä pienentää materiaalihävikkiä. Myös suunnitteluajan säästö on merkittävä, toteaa LapWall Oy:n myyntipäällikkö Tuomo Vikki.

LapWall LEKO® -seinäelementtien asennus.

Kuivaketjun varmistaa työmaakohtainen kosteudenhallintasuunnitelma. Kuivat tehdasolosuhteet, katettu varastointi ja elementtien suojattu kuljetus työmaalle takaavat, että rakennus saadaan säältä suojaan ilman elementtien kastumista.

LapWallin tuotteissa sääsuoja on valmiina. Näillä tuotteilla rakennukselle saadaan asennettua nopeasti seinät sekä lisäksi katto ja rakenteet ovat säältä suojassa heti työsuorituksen jälkeen. Kun ulkovaippa on nopeammin valmis, saadaan lämmöt päälle ja betonirunko kuivumaan. Myös sisäpuolen työt päästään aloittamaan aikaisemmin.

Vakioinnilla vastataan tehokkaasti yksilöllisiin tarpeisiin

LapWall LEKO® -elementointijärjestelmässä tuotteet ovat rakenneratkaisuiltaan ja detaljeiltaan vakioituja ja standardoituja. Suunnittelijan käsikirja on kaikille avoin materiaali, jonka avulla voidaan varmistaa, että kaikki yksityiskohdat ovat mietittyjä tilauksen tullessa elementtisuunnitteluun. Elementtien koot, verhoukset, aukotukset sekä tekniikan ja ilmanvaihtokanavien varaukset tehdään 3D-malliin, jolloin työmaalla osat ovat suoraan yhteensopivia. Myös liittymät, esimerkiksi betonirakenteisiin, löytyvät valmiina detaljikirjastosta.

LapWall LEKO® -elementointijärjestelmä

Laadukkaat tuotteet ja palvelut, täsmälleen oikeanlaisina ja oikeaan aikaan

LapWall LEKO® -tuotteilla säästetään huomattavasti aikaa työmaalla

  • Puuelementit valmistetaan tehdasolosuhteissa, suojataan huolellisesti ja varastoidaan sateelta suojassa. Kuivaketju säilyy katkeamattomana asennukseen asti.
  • Kun seinät ja katto tulevat yhdeltä toimittajalta, saadaan kerralla valmis kosteudensuoja, joka on samalla lopullinen ulkovaippa.
  • Sääsuojan pystytys, katon ja seinien rakennus teltassa sekä sääsuojan purku kestävät noin 22 viikkoa, Vakioitu LapWall LEKO® -asennuskonsepti mahdollistaa seinien sekä katon asennuksen 8 viikossa.
  • Kaikilla LapWall LEKO® -tuotteilla on RTS EPD -ympäristöseloste. Hiilinegatiiviset tuotteet ja tehokas materiaalien käsittely vaikuttavat  kiinteistön hiilijalanjälkeen.
Next article