Skip to main content
Etusivu » Taloyhtiö » Kiinteistön tekninen asiantuntija auttaa säilyttämään kiinteistösi arvon ja pitää kodit turvallisina
Sponsoroitu

Suomessa asuminen on yksi suurimmista menoeristä ja samalla monen perheen suurin omaisuuserä. Siksi on tärkeää, että kiinteistöjen kunnossapito on suunnitelmallista ja ennakoitua. Tämä ei ainoastaan takaa kiinteistön arvon säilymistä sekä asukkaiden turvallisuutta ja viihtyvyyttä, vaan myös ehkäisee yllättävien ja suurten kustannusten syntymisen.

Tekninen asiantuntija isännöitsijän tueksi on yksi fiksuimmista hallituksen päätöksistä. Tekninen asiantuntija laatii tavoitteidenne mukaisen strategian ja huolehtii sen pohjalta suunnitelmallisesta kiinteistön kunnossapidosta. Silloin ei ole vaaraa, että taloyhtiö ajautuu tilanteeseen, jossa korjausvelka kasvaa hallitsemattomaksi, mikä voi estää taloyhtiölainan saamisen ja johtaa osakkaat taloudellisiin vaikeuksiin. Tekninen asiantuntija pitää asumiskulut ennakoituina.

Tekninen asiantuntija on tukena taloyhtiön päätöksenteossa

Hallituksen tulee esittää yhtiökokoukselle vuosittain kirjallinen selvitys merkittävistä kunnossapitotarpeista. Teknisen asiantuntijan rooli taloyhtiöissä on silloin korvaamaton. Hän hoitaa eteenpäin hyväksytyt hankkeet, oli kyse suurien tai pienien hankkeiden kilpailutuksesta, suunnittelusta tai toteutuksesta. Asiantuntija toimii aina asiakkaan etua valvoen. KIAS:n toimitusjohtaja Petteri Lahtinen korostaa, että tekniset asiantuntijat toimivat aina tarvittaessa taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden tukena esimerkiksi kokouksissa korjaushankkeiden esittelyssä ja päätöksenteossa.

– Heidän tehtävänsä on varmistaa, että korjaushankkeet etenevät tavoitteiden mukaisesti ja valmistuvat aikataulussa, Lahtinen kertoo. Tekniset asiantuntijat hoitavat myös osakkaille suoraan muutostöitä tai huolehtivat muun muassa vesivahinkojen korjaamisesta nopeasti ja tehokkaasti.

Säästöä ajassa ja rahassa

Remonttien kilpailutus ja organisointi ovat usein monimutkaisia ja aikaa vieviä prosesseja. Teknisellä asiantuntijalla on kokemusta ja valmiita verkostoja, joiden avulla remontit saadaan toteutettua kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Asiantuntija voi varmistaa, että kaikki etenee suunnitelmien mukaisesti, mikä säästää taloyhtiöltä aikaa ja rahaa.

KIAS kuuluu kotimaiseen perhekonserniin

KIAS on 100 % suomalainen yritys. KIAS:n huippuasiantuntijoilla on laaja ja pitkä kokemus kiinteistöjen rakentamisesta ja korjaamisesta. Kokeneet asiantuntijat tietävät suomalaiset rakennustekniset vaatimukset eri vuosikymmeniltä.

– Isännöitsijä ei yksin valitse KIAS:ia vaan yleensä asiakkaamme valitsevat heidät kilpailutuksen kautta, kertoo Marko Andersin, Taloasema-yrittäjä Riihimäeltä.

– Yhteistyössämme on parasta luottamus. Olen oppinut tuntemaan KIAS:n asiantuntijoita, niin on matala kynnys soittaa ja kysyä neuvoa. Meidän hommissa on myös tietosuoja erityisen tärkeä ja heihin minä luotan, jatkaa Andersin.

Tekniset asiantuntijapalvelut helposti verkkokaupasta

Monet saattavat ajatella, että teknisen kiinteistöasiantuntijan palveluiden hankkiminen on monimutkaista. KIAS on vastannut tähän rakentamalla verkkokaupan, josta palveluiden tilaaminen on helppoa ja nopeaa.

– Verkkokaupasta näkee selkeästi ja nopeasti, vaikka kesken hallituksen kokouksen, mitä jokin palvelu maksaa ja mitä se sisältää, Lahtinen kertoo.

– Tämä lisää läpinäkyvyyttä ja helpottaa taloyhtiöiden hallituksia tekemään päätöksiä.

Tilaa kiinteistö- ja rakennuspalvelut suoraan verkkokaupasta

Next article