Kestävyys ja eettisyys ovat arvoja, jotka vaikuttavat myös lukitusalaan. Kestävän kehityksen periaatteet on ulotettava koko toimitusketjuun.
Perinteisissä lukitusjärjestelmissä avainten häviäminen johtaa lukituksen uusintaan, josta syntyvä metallijäte kuormittaa ympäristöä. Lisäksi lukitusratkaisuissa käytettävien paristojen valmistaminen kuluttaa arvokkaita mineraaleja ja muita resursseja. Omavoimaiset lukot tarjoavat ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon, sillä ne eivät tarvitse ulkopuolisia virtalähteitä. Ne vähentävät sekä paristojätteen määrää että riippuvuutta sähköverkosta.
– Lukkoja ja lukitusta hankittaessa on mahdollista tehdä kestäviä valintoja. Lisäksi älylukkojen avulla voidaan toteuttaa monipuolisia palveluja, jotka tehostavat taloyhtiön yleisten tilojen hallintaa ja kulkuoikeuksien koordinointia. Esimerkiksi varaamalla saunavuoron tai pyykkituvan käytön tietylle henkilölle määräajaksi, voidaan varmistaa, että kukaan ei pääse tiloihin väärään aikaan. Hyvin suunnitellulla tilanvarauksen ja pääsynhallinnan ratkaisulla voidaan ohjata esimerkiksi saunan kiukaita niin, että ne ovat käytössä vain tarvittaessa. Tämä tuo merkittävää säästöä energian kulutuksessa. Lisäksi järjestelmän lokitietojen avulla voidaan tarvittaessa selvittää jälkikäteen, kuka on käyttänyt tiloja. Tämä parantaa yleisten tilojen turvallisuutta ja järjestystä, painottaa iLOQin myyntijohtaja Toni Päivinen.
Älylukko tuo turvaa
Älylukot ovat turvallisempia kuin perinteiset mekaaniset lukot, sillä kadonneen tai vääriin käsiin joutuneen avaimen voi poistaa järjestelmästä hyvin nopeasti ja luoda tilalle uuden. Älylukko mahdollistaa myös rajattujen oikeuksien antamisen tiettyyn aikaan esimerkiksi siivoojalle, kertaluonteisen pääsyn myöntämisen asuntoon ulkopuoliselle palveluntarjoajalle tai ystäville sekä ulko-oven avaamisen etäyhteydellä.
Mekaaninen lukko, jonka patentti on vanhentunut, voi olla turvallisuusriski. Kun lukon mekanismit ovat yleisesti tunnettuja ja mahdollisesti vanhentuneita, lukko on alttiimpi murtovarkauksille. Lisäksi kuka tahansa voi tehdä ja teettää avaimia, kun patentti ei enää tarjoa suojaa. iLOQin lukitusratkaisut yhdistävät kestävyyden, turvallisuuden ja teknologian. iLOQin lukot ovat olleet omavoimaisia jo kaksikymmentä vuotta. Olemme iloisia havaitessamme, että kuluttajien kasvava arvostus vastuullisia tuotteita kohtaan kohtaa pitkäaikaisen sitoutumisemme kestävyyteen.
Omavoimainen lukitus tuo myös säästöä kiinteistölle, koska paristoja ei tarvitse vaihtaa, Päivinen kertoo. Keräämme jatkuvasti tietoa ja palautetta asiakaskentästä sekä viemme sitä tuotekehitykseen, tuotantoon ja käytäntöön. Tuomme myös vanhoille asiakkaille säännöllisesti uusia ominaisuuksia, jatkaa Päivinen. Elektromekaaniset ja mobiilipohjaiset lukitusjärjestelmät tarjoavat asukkaille uudenlaisia, elämää helpottavia ratkaisuja. Nämä järjestelmät voidaan integroida muihin palveluihin, kuten varauskalentereihin ja sisäisen yhteydenpidon järjestelmiin, mikä lisää mukavuutta ja tuo arkeen lisäarvoa. Monissa taloyhtiöissä iLOQin mobiiliratkaisuja käytetäänkin jo jätehuollon ja sähköyhtiöiden pääsynhallinnassa, vaikka koko lukitusjärjestelmää ei olisikaan vielä päivitetty.
Tutustu älylukituksen mahdollisuuksiin