Skip to main content
Etusivu » Rakennuttaminen » Kansalliset CO2-päästörajat riippuvat työryhmien kunnianhimon tasosta
Kestävä rakentaminen

Kansalliset CO2-päästörajat riippuvat työryhmien kunnianhimon tasosta

Rakennusten elinkaari on 50-100 vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon, Pekka Talaskivi muistuttaa. Kuva: Sami Perttilä

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen myötä sekä rakennusten elinkaariominaisuudet ja vähähiilisyys kirjataan ensimmäistä kertaa lakiin.

– Uudisrakennusten hiilijalanjäljelle asetetaan kansalliset raja-arvot, joiden määrittelytyö on vielä kesken, RIL ry:n tekninen johtaja Pekka Talaskivi sanoo.
Kansalliset raja-arvot eivät tule suoraan EU:sta tai vihreän rahoituksen perusteista.

– Kyse on kansallisen kunnianhimon asteesta, jonka valmistelevat työryhmät määrittelevät. Oleellista on saada päästörajat synkkaamaan EU:n ja vihreän rahoituksen kriteerien kanssa.
Jos päästörajat ovat liian konservatiivisia, maatason tavoitteisiin ei päästä ja tällä voi olla seurannaisvaikutuksia, ehkä sanktioitakin.

– Selkeät raja-arvot ovat kaikkien etu ja uskon, että markkina ottaa ne ilolla vastaan.

Jatkossa suuret aluehankkeet suunnitellaan nykyistä paremmin

Rakentamislaki pakottaa vähähiilisyyden ja energiatehokkuuden ohella siihen, että rakennukset suunnitellaan pitkäikäisiksi ja muunneltaviksi.

– Rakennusten elinkaari on 50-100 vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Pitkäikäisyys edellyttää aiempaa parempaa suunnittelua kaikilla tasoilla aina kaavoituksesta asti.

Laki edellyttää rakennuksilta myös korjattavuutta, purettavuutta ja osien uudelleenkäytettävyyttä.

– Toisaalta tarpeettomien rakennusten purkaminen helpottuu, mikä vähentää elinkeinotoimintaan liittyviä epävarmuuksia.

Pääpiirustustasoinen rakennustuoteluettelo annetaan jo rakennuslupavaiheessa

– Vaikka ilmastoselvitys annetaan vasta lopputarkastuksen yhteydessä, olennaiset valinnat tehdään suunnittelun aikana. Riskiä päästörajojen ylittämisestä ei haluta ottaa.

Muutos alan käytäntöihin on myös se, että suuri osa suunnittelija-ammateista muuttuu säädellyiksi eli vastaavassa roolissa toimivalla tulee olla lain vaatima pätevyystodistus.

– Työkokemusvaatimukset kevenevät nykyisistä, mutta koulutusvaatimukset säilyvät. Pakollisuuden myötä erityisesti normaalista poikkeavia urapolkuja kulkeneiden on syytä varautua täydennysopintoihin. Kannattaa olla valmiina, kun ala lähtee taas uuteen nousuun, Talaskivi vinkkaa.

Next article