Abloy on monelle tuttu laadukkaista mekaanisista lukitusratkaisuista, mutta nykyään yritys keskittyy entistä enemmän digitaalisiin innovaatioihin. Suomen lisäksi kansainvälisesti yli 90 maassa toimiva yritys huomioi toiminnassaan vahvasti myös vastuullisuuden.
Abloylla tuotekehityksen tavoitteena on esimerkiksi suunnitella olemassa olevien tuotteiden uudet versiot päästöiltään 20 prosenttia edeltäjiään vähähiilisemmiksi.
– Yritystoiminnan jatkuva kehittäminen ympäristövaikutusten vähentämiseksi on ollut tiivis osa toimintaamme jo pitkään. Esimerkiksi Joensuun tehtaamme on kaatopaikkajätteetön ja sen katolla on 604 aurinkopaneelia, kertoo Head of Digital Solutions Hanna Sillanpää.
Vastuullisuuden rinnalla kotimaisuus on Abloylle tärkeä arvo ja yrityksessä ollaan ylpeitä sen suomalaisista juurista. Abloyn tuotevalikoimaan kuuluu myös useita Avainlippu-tuotteita.
– Kestävät teknologiavalinnat ja lukitusdatan hyödyntäminen tekevät ratkaisuistamme tärkeän osan kiinteistöjen tiedolla johtamista ja energiatehokkuutta. Siksi meillä on katse aina pitkällä tulevaisuudessa ja kehitämme jatkossakin lukitusratkaisuja asiakkaidemme erilaisiin turvallisuusympäristöihin.
Kaipaako kiinteistösi energiankulutus säätöä? – ota digitaalinen lukitusdata talotekniikan avuksi
Kiinteistön ovien lukituksilla on usein keskenään erilaisia tarpeita. Joitain lukkoja avataan tuhansia kertoja kuukaudessa ja joitakin vain pari kertaa vuodessa.
– Jos haluaa siirtyä digitaalisiin lukkoihin, sen voi tehdä vaiheittain. Ja jos haluaa käyttää rinnakkain mekaanisia ja digitaalisia lukkoja, sekin onnistuu. Abloyn valikoima on niin laaja, että meiltä löytyy ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin.
Abloyn digitaaliset lukot sopivat samoihin aukkoihin kuin mekaanisetkin lukot, joten lukitusta päivittäessä ei tarvitse vaihtaa ovea.
– Lisäksi asentaminen on nopeaa ja kustannustehokasta, koska ovia ei porata eikä johdotuksia usein tarvitse tehdä.
Useimpien digitaalisten lukkojen tuottaman tiedon avulla voi myös optimoida taloautomaation ohjausta, koska lukitus tietää aina kuka on viimeksi kulkenut lukosta ja mihin aikaan.
– Jos paikalla ei ole vielä ketään, valoja ei tarvita ja sisälämpötila voi olla matalampi. Lukitusdatan avulla voi siis säästää enemmänkin energiaa.
Myös itse lukot ja avaimet on suunniteltu energiatehokkaiksi. Esimerkiksi ABLOY PULSE kerää lukon käyttöenergian eikä se tarvitse erillistä virtalähdettä.
– Kun avain työnnetään lukkoon, lukon energiaharvesteri poimii työntöliikkeestä syntyneen energian. Lukko käyttää sen digitaalisen pääsyoikeuden tarkastukseen, jolloin kiinteistön ostamaa tai tuottamaa energiaa ei kulu eikä lukossa tarvita paristoja.
Ei enää turhaa ajelua – ABLOY CUMULUS luo mobiiliavaimen kännykkään
ABLOY CUMULUS on täysin avaimeton kulunhallintaratkaisu, johon kuuluvat muun muassa mobiiliavaimet ja avainsäilöt.
– Kiinteistömanageri myöntää CUMULUS-avainsäilön pääsyoikeuden tulijan kännykkään etänä, eikä avaimia tarvitse hakea. Olemmekin saaneet eniten kiitosta juuri käytön mukavuudesta ja pääsyoikeuksien hallinnan helppoudesta.
Mobiiliavaimen saanut voi ajaa suoraan kohteeseen, mikä säästää sekä aikaa että ympäristöä.
– Huoltoyhtiöt kertovat arvostavansa sitä, että ne ovat voineet luopua avainmassoista. Ja jos CUMULUS on digitaalisesti yhteydessä kiinteistön huoltokirjaan, se todentaa käynnit automaattisesti, mikä helpottaa myös kiinteistön taloushallintaa, Sillanpää summaa.
Kiinnostuitko digitaalisista lukitusmenetelmistä?