Lauri Tähtinen
kehityspäällikkö, Green Building Council Finland ry
EU:n kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmän, EU-taksonomian, ensimmäinen delegoitu asetus julkaistiin vuonna 2021. Yli 500 henkeä työllistävät pörssiyhtiöt joutuvat ensivuodesta alkaen raportoimaan, kuinka suuri osa heidän liikevaihdostaan on taksonomian mukaista.
Jotta liiketoiminta lasketaan taksonomian mukaiseksi, on sen merkittävästi edistettävä yhtä taksonomian aihealuetta. Esimerkiksi uudisrakennus voi merkittävästi edistää ilmastonmuutoksen hillintää, jos sen elinkaaren hiilijalanjälki on laskettu ja energiatehokkuus on 10 % parempi kuin rakennusmääräysten minimitaso.
Lisäksi liiketoiminnan tulee täyttää kaikki taksonomian vähimmäisvaatimukset, eli Do No Significant Harm (DNSH) -kriteerit. Nämä koskevat uudisrakennuksessa muun muassa rakennuspaikan valintaa, jätteiden lajittelua ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen varmistamista.
Puolivalmiina julkaistu vai jatkuvasti kehittyvä?
EU Taksonomian kriteerien soveltaminen on aloitettu yritysmaailmassa ryminällä kuluneen vuoden aikana. Moni on huomannut kriteerien tulkitsemisen olevan kaikkea muuta kuin suoraviivaista.
Moniin kriteereihin on vaikea löytää yksiselitteistä tulkintaa, joka toimisi Välimereltä Lappiin asti. Siksi tarvitaan myös kansallista yhteistyötä tulkintojen yhdenmukaistamiseksi. Kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyötä tekee ja tietoa kokoaa verkkosivuilleen Green Building Council Finland.
Taksonomiaa on tarkoitus kehittää määräajoin kohti kunnianhimoisempaa toimintaa, niin että vaatimukset pysyvät aina markkinan kehitystä edellä. Vaikka ensimmäinen versio ei kaikilta osin olisikaan täydellinen, voidaan ongelmakohtia hioa työn edetessä.
Turhaa raportointia vai ilmastotyön vallankumous?
EU-taksonomia määrittää käytännössä sen, mitä Euroopassa saa tulevaisuudessa markkinoida vihreänä tai kestävänä toimintana. Ainakin kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta tämä vaatimus on otettu totena ja moni toimija tarkentaa tekemistään houkutellakseen alati kasvavia vihreitä euroja suuntaansa.
Monet taksonoian vaatimukset valuvat arvoketjussa alaspäin käytännön toteutuksen ja dokumentointivaatimusten myötä. On kyse sitten jätteiden lajittelusta tai ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, käytännön toimenpiteet tehdään tavallisissa suunnittelutoimistoissa ja työmailla. Vaikka vaatimukset eivät siis koske, ainakaan toistaiseksi, pieniä tai keskisuuria toimijoita, näkyvät välilliset vaatimukset heillekin siis jo varsin pian.