Kiinteistöalan sijainti keskeisestä fraasista väännetty otsikko kiteyttää ytimekkäästi NIEMCO Management Oy:n toiminnan.
– Hyvin johdettu kiinteistö, johon on rakennettu erinomainen palvelukonsepti, erottuu kilpailijoista ja saavuttaa korkeamman käyttöasteen, yrittäjä Miika Niemi korostaa.
Niemco Management Oy:n toiminta alkoi noin 15 vuotta sitten toimitilakiinteistöjen omistajille suunnatuista kiinteistöjohtamisen palveluista, mutta myöhemmin mukaan on tullut myös aulapalvelut ja toimistohotellien operointipalvelut.
– Yhä useammin tuotamme myös kiinteistön vuokralaisille suunnattuja kiinteistöjohtamisen palveluita. Eli järjestämme heidän vuokraamiinsa tiloihin palvelut, kuten siivouksen, kalusteet, kopiokoneet, viherkasvihuollon tai vaikka kahvikoneen, Niemi sanoo.
Toinen iso trendi on pienten yritysten määrän kasvu sekä isojen yritysten monipaikkaisuus ja niiden ”satelliittitoimistot”. Toimistohotelli tarjoaa hyvän vaihtoehdon pääkonttorilla tai kotona työskentelyyn.
– Niemcowork.fi-toimistohotelleja on pääkaupunkiseudulla jo viisi ja ne tarjoavat joustavia tilaratkaisuja kaiken kokoisille yrityksille ja projekteille, Niemi kertoo.
”Palvelujen laadusta emme tingi”
Kiinteistöjohtamisessa säästäminen on yleensä hyve. Se toimii erinomaisesti energiankulutuksessa ja järkevissä remonteissa, mutta jos säästää väärissä asioissa, voi tehdä mammuttiluokan virheitä.
– Pääkaupunkisedulla on yli miljoona toimistoneliötä tyhjillään, joten voi olla kovin lyhytnäköistä säästää kiinteistöjohtamisen ja ylläpidon laadussa, Niemi pohtii.
Yhä useammin pääomasijoittajavetoiset manageri- ja huoltoliikkeet ovat haalineet asiakkuuksia kohdepäällikön tai huoltomiehen kohdemääriä nostamalla. Lisäksi tämä fakta on piilotettu matriisiorganisaatiorakenteisiin.
– Tilaajien täytyy olla todella tarkkana, jotta heidän kiinteistöihinsä ei kerry korjausvelkaa eivätkä vuokralaiset äänestä jaloillaan, Niemi korostaa.
Niemco Management Oy on kotimainen yrittäjävetoinen yritys, jossa kohdemäärä kohdepäällikköä kohden pidetään aina kohtuullisena.
– Parhaita mittareita onnistumisestamme ovat vuokralaisille suunnatut käyttäjätyytyväisyyskyselyt, joissa kohteemme ovat usein menestyneet asiakkaan kohteista parhaiten. Meillä palveluiden laatu on yrityskulttuurin ytimessä: jokainen työntekijä voi olla ylpeä omasta työstään ja olla omalta osaltaan rakentamassa kestävämpää ja toimivampaa maailmaa, Niemi hymyilee.