Energiatehokkuuden parantamiselle on määritelty vähimmäisvaatimukset rakennuksen luvanvaraisessa korjaamisessa.
Rakennuksen ominaispiirteet ja käyttötarkoitus on tärkeää huomioida. Vaatimuksista voidaan poiketa, jos esimerkiksi kustannukset nousevat korkeiksi. Asetus energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostyön yhteydessä astui voimaan vuonna 2013. Siinä on asetettu energiatehokkuuden vaatimuksia korjattaville osille silloin, kun rakennuksen korjaustyö vaatii rakennus- tai toimenpideluvan.
Ympäristöministeriön yli-insinööri Jyrki Kauppinen kertoo, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää jäsenmailta kustannusoptimaalisella tasolla olevia vaatimuksia korjausrakentamisen yhteydessä tehtäville energiatehokkuuden parannuksille.
– Jos esimerkiksi julkisivu uusitaan niin, että vanha julkisivu puretaan ja rakennetaan uusi, lämmönläpäisevyys pitäisi puolittaa lisäämällä tai käyttämällä tehokkaampaa eristettä kuin alkuperäinen, selventää Kauppinen, joka on asetuksen vastuuvalmistelija ja esittelijä.
Asetuksen vaatimukset ovat kustannusoptimaalisella tasolla
Suomessa rakennusten vaatimukset ovat rakennuskanta huomioiden keskimäärin kustannusoptimaalisella tasolla. Määräystaso on kaikille sama, mutta koska kaikki toimenpiteet eivät ole aina kustannustehokkaita, niiden noudattamisessa on Kauppisen mukaan jouston mahdollisuus:
– Todella kalliita toimenpiteitä ei tarvitse tehdä, jos sillä ei saavuteta vastaavaa energiatehokkuutta.
– Toisaalta joissakin rakennuksissa on merkittävästi enemmän kustannustehokasta potentiaalia, joka kannattaisi ottaa käyttöön, mutta määräykset eivät velvoita sitä. Käytännössä panostetaan kuitenkin paljon siihen, että mahdollisuuksien mukaan pyrittäisiin parempaan tasoon kuin mihin minimivaatimukset edellyttävät, kertoo Kauppinen.
Suomessa rakennuskanta on eri vuosikymmenien aikana rakennettua ja siksi erityisesti suurissa kaupungeissa on rakennuksia, joilla on muitakin arvoja kuin sen käyttö, kuten kaupunkikuvalliset ja kulttuurihistorialliset arvot. Näiden rakennusten korjausrakentaminen vaatii suunnittelijoilta ja viranomaisilta paljon erityisosaamista.
– Tällöin parannukset on tehtävä vaalimalla rakennuksen ominaispiirteitä, mikä on otettu huomioon rakentamista koskevissa säädöksissä, lisää Kauppinen.
Kohti vähähiilistä rakentamista
Pelkän energiatarkastelun lisäksi viedään eteenpäin ajatusta siitä, että rakennuksessa otettaisiin koko elinkaaren aikainen hiilijalanjälki huomioon.
– Tähän asti on keskitytty käytön aikaiseen energiatehokkuuteen, mutta nyt, kun vähähiilisyys-ajattelua otetaan käytäntöön, huomioidaan myös materiaalien valmistus sekä rakentaminen ja elinkaaren lopussa tehtävä rakennuksen purku, kertoo Kauppinen.
– Rakennuksen materiaalien kierrätys ja uudelleenkäyttö eli kokonaisuuden hallinta tulee olemaan tulevaisuudessa merkittävässä roolissa rakentamisen kehittämisessä. Työ on vasta aloitettu. Ensin vähähiilisyyttä sovelletaan julkisissa rakennuksissa. Ohjausjärjestelmä valmistellaan 2019 alkaen ja otetaan vaiheittain käyttöön 2020-luvulla.
Tämän tyyppinen kestävän rakentamisen elinkaari-ajattelu liitetään Kauppisen mukaan ensin uudisrakentamiseen, mutta myöhemmässä vaiheessa myös korjausrakentamiseen.
