Ympäristöministeriön vuonna 2017 laatiman tiekartan tavoitteena on pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä. Asiantuntija sanoo tiekartan suunnitelmien edenneen hitaasti.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn puheenjohtaja ja Sivén & Takala arkkitehtitoimiston osakas Asko Takala kertoo, että Suomen tavoitteissa kohti vähähiilistä rakentamista on pyritty ottamaan huomioon laaja joukko tekijöitä, mikä on jarruttanut kehitystä ja tuonut mukanaan byrokraattisia, teknisiä ja resurssipohjaisia haasteita.
– Suomen rakennusalalla ilmastotavoitteiden merkitys tunnistettiin jo varhain, mutta kokonaisvaltainen lähestymistapamme on vaikeuttanut etenemistä. Tietoisuus ilmastonmuutoksen vaikutuksista on kuitenkin kasvanut, Takala sanoo.
Vuonna 2026 rakennusten hiilijalanjäljelle tulevat Suomessa voimaan myös raja-arvot. Laskentaan tarvittava ohjelmistotuki on osin riippuvainen kansainvälisistä toimijoista, mikä hidastaa edistystä. Alan ammattilaisia koulutetaan parhaillaan käyttämään uusia työkaluja, mutta monilta ohjelmistoilta toivottaisiin vielä parempaa käytettävyyttä ja ketteryyttä.
− Lisäksi alalla on havaittu uudenlaista ajattelutapaa, jossa korostetaan olemassa olevan rakennuskannan säilyttämistä ja korjaamista uuden rakentamisen sijaan. Tämä ”purkamatta paras” -ajattelu on herättänyt erityisesti nuorempien ammattilaisten keskuudessa kiinnostusta, ja sen arvioidaan nousevan jatkossa yhä keskeisemmäksi osaksi rakentamista, Takala lisää.
Takala muistuttaa, että hiilijalanjäljen raja-arvot eivät koske korjauksia ja laajennuksia, vaikka nämä muodostavat yli puolet rakentamisesta. Tämä jättää rakentamisen ilmastovaikutusten arvioinnin puutteelliseksi.
Rakennuksen tulisi kestää vuosikymmenien ajan ja sopeutua erilaisiin käyttövaatimuksiin. Kestävyys edellyttää myös järjestelmien, kuten talotekniikan pitkäikäisyyttä. Esimerkiksi ilmanvaihtokoneiden elinkaari on usein lyhyempi kuin itse rakennusten, mikä haastaa kestävyystavoitteet.
