Isännöitsijää on joskus luonnehdittu taloyhtiön toimitusjohtajaksi. Tässä on vissi perä – isännöitsijä pyörittää taloyhtiön hallintoa, valmistelee tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja vuosikokouksen, neuvottelee sekä kilpailuttaa sopimuksia.
Isännöitsijä myös kaitsee taloyhtiön kumppaniverkostoa, kuten siivous- ja huoltopalveluja tai erilaisten remonttien urakoitsijoita. Toisaalta kuvaus ei aivan pidä paikkaansa, koska taloyhtiössä päätösvastuu on vahvasti hallituksella ja yhtiökokouksella. Isännöitsijä siis hoitaa arjen hallintoa hallituksen päätösten mukaisesti.
Isännöitsijää voidaan ajatella myös taloyhtiön hallituksen sparraajana. Hän on asumisen ja kiinteistöalan ammattilainen, joka auttaa hallitusta kehittämään taloyhtiötä suunnitelmallisesti. Tällä hetkellä osaava isännöitsijä esimerkiksi ymmärtää energiatehokkuuden kasvavan merkityksen, kannustaa taloyhtiötä tarvittaessa investointeihin ja tukee oikeiden ja perusteltujen päätösten tekemisessä. Näin energiakulujen kasvu ja siitä aiheutuva hoitovastikkeen kallistuminen eivät pääse yllättämään.
Hyvän isännöitsijän tunnistaa siitä, että hän on sitoutunut Isännöintialan eettisiin ohjeisiin. Eettisten ohjeiden mukaan isännöitsijä muun muassa toimii huolellisesti ja tilaajan edun mukaisesti sekä kertoo palveluistaan ja hinnoitteluperusteistaan selkeästi.
Yhteenvetona hyvä isännöitsijä on siis asiantuntija, joka osaa johtaa taloyhtiön hallintoa, taloutta, arjen toimintaa ja kumppaniverkostoa. Isännöitsijällä on strategista näkemystä siitä, mihin taloyhtiötä kannattaisi kehittää. Hän on sitoutunut isännöinnin eettisiin ohjeisiin.
Entä hyvä isännöitsijä juuri meidän taloyhtiöllemme? Oman taloyhtiön osakkaiden ja asukkaiden toiveet selviävät kysymällä heiltä palautetta, esimerkiksi Isännöintipulssi-kyselyn avulla, ja luomalla osakkaiden kanssa taloyhtiölle strategia, yhteinen tahtotila. Halutaanko panostaa vaikkapa asukasviestintään, tarjota sähköautopaikkoja tai maalämpöä? Vai onko tärkeintä, että isännöitsijä hoitaa vain välttämättömimmät velvollisuudet ja taloyhtiön ja sen huoneistojen arvon kehittäminen sekä näiden kulut pidetään minimissä?
Kun taloyhtiön toiveet ja strategia ovat selvillä, on myös helpompi löytää kumppaniksi juuri se oikea asiantuntija, meille paras isännöitsijä.
Kirjoittaja Mia Koro-Kanerva on Isännöintiliiton toimitusjohtaja.